Death of a surfer dude
Jos minulta olisi kysytty viisi vuotta sitten, kumpi voittaa Oscarin parhaasta miespääosasta todennäköisemmin, syvästi inhoamani Adam Sandler vai Matthew McConaughey, olisin varmasti vastannut Sandler. Sandler oli sentään vetänyt ”vakavan roolin” vakavastiotettavan ohjaajan elokuvassa ei-niin-kaukaisessa menneisyydessä (Punch-Drunk Love). McConaughey ei ollut käytännössä kymmeneen vuoteen tehnyt mitään mainittavaa. Vielä 1990-luvulla miestä nähtiin pääsääntöisesti draamaleffoissa, eikä niissä sikäli mitään valittamisen aihetta ollut. Sitten mentiinkin aika pitkään sieltä, missä aitaa ei ollut lainkaan.
Suhteessa McConaughey-hey-heyn ansioluetteloon herra on vuosikausia ollut käsittämättömän suuri nimi. Siinä se nähdään, näyttelet toinen toistaan huonommissa rom-comeissa ja hölkkäät biitsillä ilman paitaa, naiset diggaa ja menee katsomaan sen seuraavankin leffan jossa samaa kaavaa toistaen rakastutaan Sarah Jessica Parkeriin tai milloin mihinkin nisäkkääseen hurjista vastoinkäymisistä huolimatta. Tätähän se McConaughey teki, ja pitkään ja hartaasti tekikin. Häät mielessä, Kuinka hukata kundi 10 päivässä, Muuttohaluton poikamies, Surfer Dude, Pelimiehen painajainen….tsiisus kraistus. Toisaalta, jos minulle maksettaisiin kymppimiltsi saman roolin vetämisestä ja Katien Hudson tai Beckinsalen tai Jenniferien Lopez tai Garner imuttelemisesta, kai se olisi hyväksyttävissä. Mutta Sarah Jessica Parkerin kohdalla liksa pitäisi olla parempi. Keväällä 2014 tämä kaveri sitten seisoskeli lavalla sen kultaisen pystin kanssa. Kuinka voi olla?
En tiedä, oliko uuden uran alullepanijana mies itse, agentin vaihto huonosti koulutetusta simpanssista ihmisyksilöön, räävittömän kokkelin vetämisen lopettaminen vai heikensikö ikä tuottajien mielestä McConaugheyn vetävyyttä romanttisissa komedioissa. Yhtäkaikki, viimeisen neljän vuoden aikana mies on paitsi oikaissut kurssinsa, tehnyt itsestään näyttelijän jonka rooleja suorastaan odottaa. The Lincoln Lawyer (2011) taisi olla pitkään aikaan ensimmäinen herran ”kunnon rooli” . Seuraavana vuonna Mud. Seuraavana se Oscarin arvoinen Dallas Buyers Club, joka oli itselleni kova pala. Jared Leto ja McConaughey eivät varsinaisesti kuuluneet omiin suosikkeihini, mutta ei auttanut, molemmat olivat pystinsä ansainneet, Leto ehkäpä vielä hienommalla suorituksella shemalena AIDS-potilaana. Silti kuvittelin hyvien roolien olleen McConaugheyn kohdalla vahinkoja.
Pakko katsoa-osaston ohjaaja Martin Scorsesen The Wolf of Wall Streetissa McConaugheylla oli vain pieni rooli, jonka hän toki hoisi kunnialla. Nousu henkilökohtaisen kaapin päälle tuli True Detectiven myötä. Ensimmäisestä jaksosta viimeiseen, jokainen yksityiskohta, tarina, tunnelma, roolit, kaikki täysin suvereeneja. Täysin kompromissitonta taidetta, joka onnistui samalla olemaan uskomattoman viihdyttävä. Ja se McConaughey. Aivan jää-tä-vä. Miten suurimmaksi osaksi ulkoammatillisten asioiden vuoksi julkisuudessa ollut kaunis poika oli yhtäkkiä omalla lyhyellä listalla kaikkien aikojen kovimman televisiosarjan johtotähti, ja täysin oikeutetusti? Etsivä Rust Cohlen hahmo oli muutamaan potenssiin kaikki aiemmin televisiossa tai valkokankaalla nähtyjä synkkiä, katkeria kyttähahmoja synkempi ja katkerampi. Iso osa näyttelijän hyvästä työstä menee tietenkin käsikirjoitukselle ja ohjaukselle, mutta viimeistään tässä kohtaa tiesin olleeni todella väärässä. Ajatuskin Adam Sandlerista samassa roolissa työntää oksuhissin kurkunpäähän.
True Detective oli saamastaan huomiosta ja arvostuksesta huolimatta marginaalia verrattuna McConaugheyn seuraavaan isoon rooliin. The Dark Knight -elokuvan jälkeen kaikki, mitä Christopher Nolan on tehnyt, on ollut valtavaa, vähintään taloudellisen menestyksen ja useimmiten myös tasonsa puolesta. Vuoden 2014 Interstellar oli molempia. 2010-luvun omaperäisin iso scifi-elokuva, genren suurin box office -kunnari ja tuleva klassikko. Ja McConaughey tekemässä loistavan roolin. Miehen katsellessa tyttärensä vuosikymmeniä takaperin lähettämiä videoviestejä päivääkään vanhentumatta jossakin syvällä avaruudessa on tämän sukupolven E.T.:tä. Teki mieli porata. Tai meni roska silmään. Ja nenään.
Jos maailmassa jotakin on oikein, soisin McConaugheyn saavan jatkossakin ihan oikeita rooleja hyvistä elokuvista. True Detectiven kakkoskausi on kokonaan uusi tarinansa uusinen hahmoineen, ja pahoin pelkään että se tulee pakottamaan minut muuttamaan kantaani Colin Farrelista samaan tapaan kuin McConaugheysta. Ei sille sitten mitään mahda.
Hyvä silti huomata, ettei McConaughey edelleenkään ole ihan tavallisin Hollywood-hunkki. Eihän tällaista voisi muut vakavalla naamalla tehdä.
Tietysti, ja ihan ansiosta, tällaiset saavat myös satiirinsa.
(Tätä kirjoitettaessa kuunneltiin Hank Williamsia ja pidettiin heinää suupielessä)
