Alku, juuri ja keskiö
Ensimmäisen varsinaisen blogipostauksen aiheeksi koin tarpeelliseksi valita jonkin henkilökohtaiselta ja blogin aihepiirin kannalta olennaisen tekijän. Valinta oli oikeastaan helppo. Eri mieltä saa olla, vaikka ei kannata, mutta väitän koko nykyaikaisen televisiokerronnan ja etenkin jännitykseen pohjaavan tyylilajin rakenteelllisten ratkaisujen olevan monilta osin peräisin vuosina 1959-1964 pyörineestä The Twilight Zonesta (suom. Hämärän rajamailla).
Sarja ei välttämättä ole Suomessa kaikille tuttu, ainakaan nimeltä, mutta rohkenen veikata että ainakin sarjan alkukuvat ovat useimmille tuttuja. The Twilight Zone on pääosin parikymmenminuuttisten, yksittäisten tarinoiden sarja, jossa jokaisessa jaksossa katsojalle esitetään reaalimaailman lainalaisuuksista poikkeava tilanne, henkilö tai ympäristö. Käytännössä jokainen jakso alkaa olosuhteiden esittelyllä, jonka jälkeen sarjan ikoninen luoja ja juontaja Rod Serling taustoittaa tilannetta, kiskoo arvatenkin hyvin tervaista norttia ja toivottaa tervetulleeksi ”The Twilight Zonelle”.
Sarjaa katsoessa kokee hämmentävän usein tuntemuksen ”missä olen nähnyt tämän aiemmin”. Tosiasiassa valtaosassa tilanteista kyseinen aiemmin nähty asia on alkujaan peräisin The Twilight Zonesta. Etenkin amerikkalaisessa televisiokerronnassa The Twilight Zonen jaksojen juonia, arkkityyppisiä hahmoja ja kerronnallisia ratkaisuja on puoli vuosisataa suorastaan ryöstöviljelty. The X-Files on sukulainen suoraan alenevassa polvessa, joskin X-Filesissa on yksittäisten ”Monster of the week” -jaksojen lisäksi myös useiden jaksojen ja jopa kausien mittaisia taustajuonia. Komedian puolella The Twilight Zonen jaksoja on käytetty toistuvasti; erityisesti Simpsonit kunnostautui erinäisten kunnianosoitusten saralla varhaiskausillaan.
Lykkään pääni pantiksi, että kysyttäessä 80- ja 90-lukujen suosituinten sarjojen ja elokuvien käsikirjoittajilta, mikä oli heidän lapsuutensa suurin yksittäinen vaikuttuja, lähes jokainen vastaisi The Twilight Zone. Olennainen kysymys kuuluu tietysti, miksi?
On väärin sanoa The Twilight Zonen keksineen scifi-pohjaisen kerronnan. Enemmänkin kyse on jo olemassaolleiden elementtien summaamisesta yhteen timanginkovan tyylitajun ja huikean luomisvoiman kanssa. Sarjan tarinat ovat paljon velkaa tieteiskirjallisuudelle, kioskikirjallisuudelle ja aikansa tieteiselokuville, mutta ”twaikkis” muokkasi palasista osiaan suuremman kokonaisuuden. Periaatteessa kaava on yksinkertainen ja toistuu jaksosta toiseen: usein yliluonnollinen tai selittämätön tapahtuma, jonka keskiössä on ihminen ja joukko ihmisiä. The Twilight Zonen juju on käsitellä näiden tilanteiden avulla ja niiden kautta ihmisluonnon peruskysymyksiä, moraalia, muutoksenpelkoa ja ennakkoluuloja. Aihepiireissä toistuu kehittynyt teknologia, avaruus ja invaasiot, peruskauraa scifin suunnalla. Se, josta sarja on yhä kuuluisa, on useiden parhaiden jaksojen lopussa oleva ns. twist. Tiedät kyllä, se joka teki Kuudennesta aistista todella kovan leffan, The Mististä ei niinkään. Eli juuri, kun luulet olevasi perillä jutusta, lyödäänkin katsojanrassukkaa vastapalloon alumiinisella pesarilla. The Twilight Zonessa näitä ratkaisuja on loputtomiin.
Sarja on myös ehtymätön 60-luvun camp-tyylikkyydessä. Lavasteet, puvustukset ynnä muut; sulaa kultaa. Lisäksi sarja on malliesimerkki hyvän käsikirjoituksen merkityksestä. Hyvän tarinan jännitteen pystyy rakentamaan yhden henkilöhahmon varaan, jopa yhdessä tilassa tapahtuvaksi. Vastakohtana hyvän tarinan kykenee kertomaan 25:ssä minuutissa. Tästä korvan taakse nykyisille Hollywood-tuottajille. Ei elokuvassa tarvitse räjäyttää kolmen teratonnin edestä tavaraa ja polttaa 250:tä miljoonaa CGI-tehosteisiin. Saa, mutta ei ole pakko, eikä kovinkaan suurta hyötyä jos käsis on aunarista ja poikittain. Terkkuja vaan Michael Bayn suuntaan.
Tutustuminen sarjaan kannattaa aloittaa parista klassikkojaksosta. Time enough at last, Will the real Martian please stand up, Long distance call, Nightmare at 20,000 feet, onhan näitä. Sarja löytyy lähes kokonaa jenkki-Netflixistä ja kokonaan Hulusta. Alla yksi klassikko josta aloittaa.
(Tätä kirjoitettaessa kuunneltiin muiden muassa FKA twigsiä ja Tove Lota)
